heipat vaan! nopea vilkaisu kuluneeseen viikkoon ja mitä se on pitänyt sisällään. Okei ehkä mä kirjotan tän vähän etuajassa, mut huomenna mä en ajatellut tehdä mitään muuta, kuin maata sängyssä ja katsoa sons of anrchya!
Maanantaina mulla oli taas sellainen "turha" parin tunnin koulupäivä. Tuntuu aina niin turhauttavalta mennä kouluun tunnin tai parin takia! Mä menin pyörällä kouluun ja mulle tuli vähän kiire, joten ajoin sitten vähän kovempaa vauhtia. No mites siinä sitten kävikään, oli liukasta ja mä KAADUIN. Nyt onkin oikea polvi kokonaan mustelmilla:D Koulun jälkeen poljin kotiin ja tajusin, että hitto, mun täytyy mennä vielä takaisin keskustaan, hoitamaan asioita. En sitten millään olis jaksanut mutta pakko oli. Pyysin sit Suskin mun seuraks loppuillaksi, sillä Samilla oli iltavuoro. Tehtiin ihanaa kasvisvuokaa ja käytiin saunassa. Kello alkoikin jo lähestyä kymmentä ja Suski lähti kotiin. Olin tosi väsynyt (niin kuin joka ilta) ja kävin ajoissa nukkumaan.
Tiistaina mulla ei sit ollutkaan ollenkaan koulua. Tässä jaksossa mulla ei ollut tiistaisin eikä torstaisin ollenkaan koulua ja pisin päivä oli neljä tuntia ja muuten kaksi. No mä sit suunnistin Annen kanssa kirjastoon, palauttamaan ja lainaamaan kirjoja. Mä en oikeastaan lue kirjoja mut mä sit lainailen nuottikirjoja. Kun lähdettiin kirjastosta Annen piti viedä mut kotiin, mutta unohti kokonaan ja mentiinkin suoraan Annelle :D Mä sitten olin illan Annen luona. Eipähän tarvinnut olla taas yksin kotona, kun Sami oli taas iltavuorossa.
Keskiviikkona mulla oli taas tosi pitkä koulupäivä, 10:00-12:00.. Muuta mä en sit keskiviikkona tehnytkään. Kävin pikku lenkin heittämässä illalla.
Torstaina mä menin aamulla kahdeksaan töihin ja pääsin kolmelta. Sen jälkeen olin ihan poikki! Käytiin Samin kanssa kaupassa ja siinäpä se päivä taas olikin pulkassa. Ainiin, meillä alkoi torstaina uusi jakso koulussa ja mulla tuleekin sitten ihan normaaleja koulupäiviä. Hirveetä kun on tottunut tälläseen rentoon koulun käyntiin!
Perjantaina mulla oli "pitkä" koulupäivä. 8:15-14:15. Aamulla mulla alkoi pieni päänsärky joka enteili kovasti pahenevan. Ja niinhän se pahenikin. Kun koulu loppui kävin ostamassa bussikortin ja vaikka olin pyörällä, päätin mennä bussilla kotiin, koska päänsärky oli jo sietämättömän kova. Heti kotiin tultuani otin särkylääkettä ja hyppäsin sänkyyn. Samilla oli eilen vapaapäivä. Särky ei millään lähtenyt. Vielä illalla kuuden jälkeen päätäni särki, olin ottanut jo kolme särkylääkettä. Sitten tajusin etten ole juonut kahvia koko päivänä. Keitin kahvia ja join kupillisen ja siinä samassa särky hävisi! en sitten aikaisemmin tajunnut.. Jani oli meillä illalla katsomassa jääkiekkoa. Oltiin hereillä Samin kanssa vielä 11 aikaan ja mieli teki kovasti pizzaa. Päätettiin lähteä Janille ja tilata pizzat. Janihan asuu siis ihan tuossa vieressä. Vasta yhden jälkeen tulimme kotiin. Ei väsyttänyt, joten katsoimme jakson Sons of anarchya. Sitä katsoessani huomasin kuinka silmäni painuvat vähän väliä kiinni, joten kävin sitten puoli kolmen aikaan nukkumaan.
Tänään me herättiin Samin kanssa vasta yhdeltä. Tai noh, herättiin 12 mutta noustiin yhdeltä. Tämän päivän vaatetukseen kuuluu isot collegehousut ja iso huppari! ja meikittömyys ;p Sami lähti kolmelta töihin ja mä kävin ostamassa itselleni jotain nopeaa syötävää. Mikäs muukaan olisi nopeaa ja hyvää kuin Kitchen Joyn thai cube! Tänään on ollut pientä lumimyrskyä ilmassa. En tiedä sataako tällä hetkellä lunta, kun ulkona on jo pilkkopimeää.. Vaikka mä kuinka vihaankin talvea, niin mun on ihan pakko myöntää, et on ihan kivaa et sataa lunta.. Joka tapauksessa, kohta pitäis lähteä töihin, nimittäin invistä tekemään! Siellä sitten meneekin hyvin koko loppu ilta :)
lauantai 30. marraskuuta 2013
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Just pictures
Näin tylsän sunnuntai illan kunniaks mä ajattelin taas vähän vilkaista puhelimen kuva-arkistoihin. Kyllähän sieltä taas ihan muutama otos kuukauden ajalta löytyi.. Joten tässä tulis kuvapläjäys mun puhelimesta! Enjoy ;p
3. "Uudet" kengät! Noi on muuten ollut aika kovassa käytössä ;) 4. Lilli leikkauksen jälkeen, hyvin tuntui nukuttavan!
Lilli oli ihan sekaisin sen leikkauksen jälkeen, ihan sääliksi kävi kun se ei voinu edes kävellä kunnolla ja inahdustakaan siitä ei kuulunut :( Nyt se leikkii ihan älyttömästi, enemmän kun ennen leikkausta! Ja mikä parasta, SE EI ENÄÄ KIIMAILE!
2. Kiikunlähde, kaunein paikka mitä mä oon nähnyt :) 4. Iltapalaa Samin kanssa, kebab salaatilla, PARASTA!
1. Minä ja kulta <3 3. Hirvee sade syksysää :(
1. Vähän kastuin kävellessä keskustasta poliisilaitokselle ja takasin. Sen jälkeen oon alkanu käyttämään sateenvarjoa! 2. Mie ja Lilli :) 3. Yritin tehdä hienot kynnet, jäi todellakin yritykseen ja mulla ei edes ole kynsilakanpoistoainetta :D 3. Sampan kanssa leivottiin vähän pullaa, kello 10 jälkeen...
3. Lemppari ruokaa, kiinalaista <3 4. Mamman kanssa lasilliset skumppaa :)
1. Pakollinen koulunvessa kuva :D 2. Ai että, oli ihana olla viimeksi Kuopiossa kun siellä meillä näkyy Disney Channel ja sehän on mun lemppari kanava.. 3. Mun rakas, Nana <3 3. Äiti osti mulle joskus kesällä noi kengät ja sillon en todellakaan halunnut noita, en edes kokeillut. Nyt kun mä olin viimeks Kuopiossa, kokeilin noita ja tottakai ihastuin niihin...
2. Saagan yks vee synttärit! 3. Tukka sekasin 4. Namnam
1. Keilaamassa Suskin kanssa 2. Meikkaus juttuja laivalle ;) 3. Laivalla! 4. Laivalta kotiin -> ah, sänkyyn ja silmät kii!
1. Huippu hyvää salaattia 2. Pyöräilemässä kouluun 3. Paras sarja! 4. Väsynyt katti
1. Mä vaan rakastan kynttilöitä 2. Pitkän sadekauden jälkeen ihana aurinko tuli takaisin! <3 Hetkeksi.. 3. Lempparikahvila, lempparikahvi Sunshine Latte
2. Lillin lempparipaikka 3. Ihana Anne osti mulle maailman ihanimman kakkuvuoan!
2. Eilinen iltapala, ruisnappeja ja kylmäsavulohi-katkarapulevitettä <3 3. Rento koti-ilta
1. Tän päivän ihana, lämmin ja rento asu, iso villapaita! 2. Mie ja Lilli kahdestaan kotona 3. Löysin viime talvena uuden lempparijuoman, punaviiniglögi! 4. Joulutunnelmaa :)
lauantai 23. marraskuuta 2013
Christmas party
Huhhuh! Tää päivä on mennyt kyllä täysin ohi ja vasta nyt kello yhdeksältä illalla saan aikaiseksi tehdä eilisillasta postaus. Mulla nimittäin oli eilen pikkujoulut! Me Satun kanssa alotettiin valmistelut jo torstaina. Tehtiin pikkupurtavia ja ihanan raikas mangojuustokakku. Kaivettiin meidän varastosta joulujuttuja ja tehtiin tästä kämpästä edes vähän jouluinen. Torstai ilta menikin sitten hyvin nopeasti siinä touhutessa.
Satu tuli perjantaina meille kuuden aikaan. Katoimme pöydän ja teimme ihanan sitrusboolin valmiiksi. Muut tulivat sitten seitsemän jälkeen. Ainiin, Samin häädin hänen veljensä Janin luokse tuohon naapuriin. 12 jälkeen ihmiset alkoivat lähteä koteihinsa, mutta minä ja Suski lähdettiin Suskin luokse jatkamaan ja siitä vielä käymään kaupungilla. Ilta oli mielestäni hyvin onnistunut ja minulla ainakin oli todella hauskaa! Mun pää lyö niin tyhjää, etten tiedä mitä voisin vielä kertoa, mutta ehkä kuvat ovatkin vähän kiinnostavampia.. :)
Tehtiin Satun kanssa ensimmäistä kertaa juustokakku ja vaikka itse sanonkin, se onnistui TÄYDELLISESTI!
Satu tuli perjantaina meille kuuden aikaan. Katoimme pöydän ja teimme ihanan sitrusboolin valmiiksi. Muut tulivat sitten seitsemän jälkeen. Ainiin, Samin häädin hänen veljensä Janin luokse tuohon naapuriin. 12 jälkeen ihmiset alkoivat lähteä koteihinsa, mutta minä ja Suski lähdettiin Suskin luokse jatkamaan ja siitä vielä käymään kaupungilla. Ilta oli mielestäni hyvin onnistunut ja minulla ainakin oli todella hauskaa! Mun pää lyö niin tyhjää, etten tiedä mitä voisin vielä kertoa, mutta ehkä kuvat ovatkin vähän kiinnostavampia.. :)
Tehtiin siis salamikiekuroita ja ruisnappejen päälle kylmäsavulohi-katkarapu levite ja salami-aurinkokuivattutomaatti levite. Booliin tuli Spriteä, Limon Verdeä, viinaa ja tilkka sitruunalime soda stream siirappia. Se oli todella hyvää!
Ihana Satu toi mulle lahjan; sydänrasiallisen suklaata <3
Ihana Satu <3
My bestie!
Mut leimattiin akaks :(
perjantai 15. marraskuuta 2013
On the sea
Hei vaan! Niin kuin aikaisemmassa postauksessani taisin mainita, käväisin tällä viikolla Viron puolella. Meillä oli firman 22h risteily tiistaista keskiviikkoon. Meitä oli monelta paikkakunnalta, eri Nesteiltä. Meiltä, Salpakankaalta, oli minä, Sami, Anne, Marika ja Valtteri. Risteily oli MELKEIN täydellisesti onnistunut. Mä olen ollut laivalla vaan kaksi kertaa aikaisemmin, joskus tosi pienenä ja yli kolme vuotta sitten. En oo varma heiluiko toi paatti tällä reissulla enemmän, vai enkö mä vaan muista aikaisemmilta reissuilta, miltä se tuntuu? Nimittäin koko matkan kun laiva oli liikkeellä, mulla oli todella huono olo, olin siis merisairas. Laiva lähti puoli seitsemältä Helsingistä ja oli Viron satamassa kello 10. Meillä oli yhdeksältä ruokailu buffetissa ja ai hitsi kuinka hyvää ruokaa oli! Harmi vaan että mulla oli niin huono olo, että ruoka ei oikein tahtonut maistua :( Heti kun laiva oli pysähtynyt, oloni alkoi paranemaan. Ruokailun jälkeen suuntasimme suoraan lähimpään pubiin. Siitähän se riemu sitten vasta alkoikin! Siellä hetken istuttuamme, siirryimmekin discoon tanssilattian puolelle. Nukkumaan mentiin vasta aamuviiden jälkeen!
Keskiviikko aamuna heräsimme muutama minuutti ennen kymmentä ja hirveällä hopulla lähdimme aamiaspöytään. Meille sanottiin, että meillä on 6 minuuttia aikaa syödä, joten siinä tuli sitten hieman kiire, pikku pökkyrässä vielä kun yritti sitä ruokaa naamaan mättää. Sen jälkeen suuntasimmekin Samin ja Annen kanssa maihin. Minä olin niin väsynyt ja pää pyörällä edelleen, etten jaksanut yhtään keskittyä minkäännäköisten tavaroiden ostoon ja nythän se sitten harmittaakin! Minä lähdin aikaisemmin jo suunnistamaan takaisin laivalle, kun Sami ja Anne lähtivät vielä käymään Superalkossa. Säntäsin suorinta tietä takaisin hyttiin, nukkumaan loppu matkan ajaksi.
Mielestäni reissu oli oikein mukava ja hauskaa todellakin oli, harmittaa vain se, että mitään ei tarttunut mukaan, sattuneista syistä:D Kuviakaan ei ihan kauheesti ollut onnistuneita, mutta tässä nyt kuitenkin muutama just ja just näyttö kelpoinen!
Keskiviikko aamuna heräsimme muutama minuutti ennen kymmentä ja hirveällä hopulla lähdimme aamiaspöytään. Meille sanottiin, että meillä on 6 minuuttia aikaa syödä, joten siinä tuli sitten hieman kiire, pikku pökkyrässä vielä kun yritti sitä ruokaa naamaan mättää. Sen jälkeen suuntasimmekin Samin ja Annen kanssa maihin. Minä olin niin väsynyt ja pää pyörällä edelleen, etten jaksanut yhtään keskittyä minkäännäköisten tavaroiden ostoon ja nythän se sitten harmittaakin! Minä lähdin aikaisemmin jo suunnistamaan takaisin laivalle, kun Sami ja Anne lähtivät vielä käymään Superalkossa. Säntäsin suorinta tietä takaisin hyttiin, nukkumaan loppu matkan ajaksi.
Mielestäni reissu oli oikein mukava ja hauskaa todellakin oli, harmittaa vain se, että mitään ei tarttunut mukaan, sattuneista syistä:D Kuviakaan ei ihan kauheesti ollut onnistuneita, mutta tässä nyt kuitenkin muutama just ja just näyttö kelpoinen!
Keskiviikko aamun kooma:D
Harmittaa kyllä, että ei ollut yhtään enempää näitä "onnistuneita" kuvia :( Mutta Valtteria lainaten: Se mitä merellä tapahtuu, se merelle jää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)