Tässä postauksessa aion kertoa teille mun suurimmat elämän haaveeni. Niitä ei montaa ole, mutta ne ovat suuria ja toivon, että jonain päivänä edes yksi niistä toteutuu.
Aloitetaan nyt vaikka mun vaatesuunnittelija haaveestani. Olen siis erittäin kova piirtämään ja suunnittelemaan vaatteita. Mielestäni olen siinä myös lahjakas. Mulla vaan tulee aina todella pitkiä taukoja niiden suunnittelussa, sillä ilman inspistä on ihan turha edes yrittää piirtää mitään, sen mä oon todennut. Ja silloinkun se tulee, on pakko päästä piirtämään, sillä muuten se häviää alta aikayksikön. Mä haluaisin perustaa oman vaateliikkeenkin ja itseasiassa tätä haavetta oon jo sen verran suunnitellutkin, että mulla on jo liikeideakin mielessä :D Haluaisin suunnitella nuorisolle suunnattuja vaatteita myös vauvaikäisille ja siitä ylöspäin tietenkin ja isoille ihmisille. Mun mummi on esimerkiksi vähän isompi kokoinen (
älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, en hauku mummiani lihavaksi enkä ketään muutakaan) ja hän pitää vaatteista, jotka ainakin mä voisin päälleni kuvitella. Tätä ideaa toteuttaakseni, aion merkonomi koulutuksen jälkeen suunnata vaatesuunnittelualalle. Pidän kuitenkin ainakin yhden välivuoden. Itseasiassa mä olen tehnytkin sellaisen postauksen, jossa esittelen muutamia mun tuotoksia. Niitä katselemaan pääset
TÄSTÄ.
Ylläri ylläri, mun toinen haaveeni sattuu olemaan laulajan ura. Mä olisin erittäin onnellinen jo pelkästään siitä, että saisin esiintyä esimerkiksi jossakin baareissa tai pienissä tapahtumissa. Mulla ei oo mitään omaa bändiä enkä osaa soittaa mitään, mutta haluaisin oppia soittamaan kitaraa. En mielestäni todellakaan ole mikään huippulaulaja enkä luonnonlahjakkuus, mutta kai minusta joskus jotain voisi tullakin, ainakin mä toivon niin. Mä vaan rakastan laulamista! Tosin mä satun olemaan erittäin, sanotaanko jopa nössö, kun mä en uskalla laulaa edes mun vanhemmille saatika sitten poikaystävälleni. Oli suuri saavutus, että uskaltauduin laulamaan ystävälleni Ellille ennen Idolsia. Ja tämän inhottavan jännityksen takia mulla menikin Idolsissa suoraan sanottuna päin persettä. Siis musta on niin jännä, kun mua ei jännitä laulaa suurelle yleisölle, lavalla, mikki kädessä. Se on paljon helpompaa kuin muutamalle ihmiselle esiintyminen. Kummityttöni Saagan ristiäisissäkin kun lauloin, meinasin oikeasti pyörtyä. Mä olen käynyt yksityisillä laulutunneilla jo usemman vuoden. Aina sitä oppii uutta. Olen huomannut itsessäni huimaa kehitystä. Esimerkiksi ennen muuttoani Lahteen, josta nyt onkin vuosi, äänitimme entisen opettajani kanssa pari kappaletta. Äänitimme Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen ja Adelen Skyfall. Itse en yhtään pidä siitä Skyfall:sta, joten en ole edes kehdannut julkaista sitä missään, mutta jos haluat kuulla kappaleen Ainutlaatuinen, niin sen pääset kuuntelemaan
TÄSTÄ. Niitä kuunnellessani musta tuntuu että huhhuh, enhän mä edes ole osannut laulaa, koska kehitystä on tapahtunut niin paljon. Mä olen joutunut vaihtamaan aika monta kertaa opettajaa, joka on ollut hyvin ärsyttävää, koska tottakai, jokaisella on eri opetustyyli. Nykyinen opettajani, tai oikeastaan entinen opettajanikin lopetti opettamisen nyt, joten se olisi taas etsittävä uusi opettaja.. ARGH! Tämä harrastus on kyllä ollut myös aika kallista touhua. Tätä haavetta estämässä on ehdottomasti pahin tapani, tupakan poltto. Ehkä mä vielä joskus pääsen harrastusta pidemmälle :)
Viimeinen, todellakin haaveeksi jäävä asia on, että pääsisin AVARUUTEEN! Älkääkä naurako, mä todellakin haluaisin päästä käymään siellä! Mua kiehtoo ihan älyttömästi kaikki mitä nyt ikinä avaruuteen liittyykään. Toisinaan haluaisin opiskella avaruuteen liittyviä asioita. Ollaan Ellin kanssa monesti juteltu tästä aiheesta, mutta ne keskustelut loppuu aina aika lyhyeen, koska meidän päät menee niin sekaisin pelkästä ajatuksesta. Mä en missään vaiheessa oo uskonut enkä tuu uskomaankaan että mä sinne pääsisin, mutta ainahan sitä pitää olla jotain, mistä haaveilla! Siis musta tuntuu että kaikki pitää mua ihan outona, koska tää on yks mun suurimmista haaveista, heh :D Ehkä mä saan pienen palan tätä haavetta menemällä vaan tähtitorniin ja siellä katsoa kaukoputkella sinne :)
Siinäpä kolme suurinta elämäni haavetta. Mitä mieltä olette ja onko kellään samoja haaveita? :)
Ps. Tää on varmaan eka postaus jossa ei ole kuvan kuvaa! Niin ja en muista että olisin missään vaiheessa ilmottanut, että mä sain nyt sen ajokortin! Wuhuu! Nyt pitäs vielä päästä auto-ostoksille.. Mut nyt mä alan nauttii näistä vikoista auringonsäteistä!