Keskiviikkona me käytiin kävelemässä pitkä lenkki metsässä polkuja pitkin. Illalla katsottiin sit Suomi-Usa peliä. Ja hei! Saatiin muuten sitten kämppäkin vihdoin ja viimein!
Torstaina mä sit olin iltapäivän ihan yksinäni, kun Samilla oli töitä. Katsoin Pakoa ja siivosin Samin mieliksi=) Torstai päivä ei siis ollut kovinkaan kummoinen. Aika tylsä..
Perjantaina sit oli jälleen kiekkoilta! Aamupäivällä käytiin varaamassa Samille tatuointii aikaa Other Side Tattoosta ja käytiin kirpputorilla Samin äidin kanssa. Sitten mentiin kotiin ja oikeestaan lähdettiin melkein samantien taas kävelylle. Hyvin ihmeellistä, että kuinka me yleensäkään oltiin ennen kymmentä hereillä! Kotiin tultuamme, alettiin paistella pihviä. Meillä hieman osat vaihtui, Sami laittoi salaattia ja minä paistoin pihviä.
Herkullinen lopputulos!
Lauantaina mä jäin taas yksin, mutta aamuksi. Sami pääsi kolmelta töistä, joten kävelin sinne sen työpaikalle. Harmikseni vettä alkoi satamaan puolivälissä matkaa. Olin aivan läpimärkä perille päästyäni. Kävelimme vielä yhdessä takaisin. Ehdimme juuri ja juuri Suomi-Itävalta pelille. Pelin aikana meidät kutsuttiin grillaamaan, ja sehän käy meille oikein hyvin! Lähdettiin sitten ostamaan Lidlistä grillattavaa ja eikun grilli tulille!
Mä maistoin tätä ekaa kertaa ja mielestäni se oli todella hyvää!
Grillimestari Sami hommissa
Syötyämme päätimme lähteä käymään satamassa. Oli niin lämmin. Epäonneni jatkui, sillä jalkani jäi laivan ja sataman väliin. Astuin siis 'lankun' ohi. Nyt minulla on aivan järkyttävät mustelmat oikeassa jalassa. Se nimittäin oikeasti sattui! Siinä me nautiskeltiin muutamat ja lähdettiin koteihimme nukkumaan.
Tänään mä tulin kotiin ja grillailtiin äitinpäivän kunniaksi:) Ja katsokaas mitä posti oli tuonut viimeinkin
Nyt se on varmaa! Mun opinnot jatkuvat ensi syksynä Lahden koulutuskeskus Salpauksessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti