maanantai 17. kesäkuuta 2013

Last Saturday

 Ellillä oli valmistujaisjuhlat 1.6. ja me ei Sampan kanssa sinne päästy, joten meidän "Lahtelaisten" kanssa pidettiin sitten pienimuotoiset juhlat Ellin kunniaksi:)Vaikkakin jossain vaiheessa iltaa meidän tiet erosivat...
  
Päivän väri, kuten huomaatte oli pinkki ja se on myös oma lempparivärini! Silkkinen kauluspaita on Ginasta. Tykkään paidassa siitä, että keskelle tulee rusetti. Kengät on Skopunktenista. 
 
 Valmistujaissankari! <3



 Tyttöjen kanssa hauskaa:)


 Illemmalla siirryttiin sit grillihommiin, tosin ylppärisankari ja muut tytöt lähti baariin ja mä jäin poikien kiusattavaks.

Samppa toimi jälleen kerran grillimestarina, eihän sitä parempaa mestaria olekaan.. Paitsi minä! Pitkä, hauska ja melkein onnistunut ilta saatiin viiden aikaan aamulla päätökseen! Seuraavan kerran sitten ensi perjantaina, onhan sentään juhannus!!! 
Eilen sunnuntaina mulla oli lastenhoito keikka ja olo oli mitä hirvein. Mut hyvin pärjäsin neljän pojan kanssa! 1 v 6kk Viljo, 4 v Luka, 8 v Eemil ja 10 v Miro. Ei jäänyt kuin hyvä maku suuhun, sillä lapset olivat aivan ihanan rauhallisia ja tottelevaisia. Mulla oli siis ihan hauskaa huonosta olosta huolimatta :)

3 kommenttia: