torstai 24. huhtikuuta 2014

Sunday's outfit

Aurinkoista torstaita kaikille! Kuten edellisessä postaukessa kerroin, olin pääsiäisen Kuopiossa ja sunnuntaina suuntasimme koko perheen voimin mummon ja papan luokse mökille syömään. Olemme siis tehneet näin joka vuosi, kuten myös serkkumme perheensä kanssa. On aina mukava tavata heitäkin pitkästä aikaa, kun ei muuten oikeastaan koskaan nähdä. Kun olimme pieniä, olimme kesät aina mökillä veljeni ja serkkujeni kanssa. No mutta tässä postauksessa ajattelin vain laittaa muutaman kuvasen sunnuntaisesta asustani, joka oli siisti, mutta samalla kuitenkin rento. Halusin laittaa jotain rennompaa päälle, sillä mökiltä lähdin suoraan pieksämäelle ja junaan, joka toi minut takaisin Lahteen. Matka meni nopeasti. Kuopiosta matka kestää vähän kolme ja puoli tuntia, riippuen tietysti junasta, kun taas Pieksämäeltä matka kesti kaksi ja puoli tuntia. Nyt kuitenkin asukuvosiin!

Takki/BikBok
Paita/United Girl 
Farkut/Zara
Kengät/Converse 





Niin ja ainiin! Mulla oli tänään teoriakoe ja sehän meni helposti läpi! Mä jännitin tosi paljon, että en tuu varmasti pääsemään sitä ekalla, mutta toisin kävi. Eli siis nyt ollaankin askel lähempänä ajokortin saamista! 

2 kommenttia: