Paita/H&M
Hame/H&M
Kengät/Spiritstore
Kaulakoru/H&M
Ihanaa iltaa kaikille! Musta ei ookaan pariin viikkoon kuulunut mitään, ihan vaan koska en yksinkertaisesti ole jaksanut kirjoittaa mitään. Tässä välissä onkin tapahtunut vaikka mitä. Esimerkiksi viime viikolla mun ihana ystäväni Anna oli meillä kylässä. Olin todella iloinen siitä, että vihdoin ja viimein joku kuopiolainen kamu oikeasti halusi tulla ja myös tuli. Monet vaan sanoo tulevansa, mutta ei koskaan tee asialle kuitenkaan mitään. Anna tuli meille tiistaina aamulla ja oli torstaihin asti. Sen jälkeen muhun iskikin hirveä kurkkukipu ja kuume.. Olin sunnuntaihin asti vuoteen oma. Nyt mulla alkoi viikon loma ja kunhan Sami huomenna kotiutuu Tallinasta, lähdemme mun mummon ja papan mökille. Siellä ollaan perjantaihin asti ja siitä matka jatkuu Kuopioon. Tänään mä tajusin yhden asian. Syksy on alkanut.. Tai ainakin alkamaisillaan. Onhan se todella kaunista aikaa, mut mä en millään haluaisi sitä kylmyyttä enkä varsinkaan kaivaa lämpimiä vaatteita esiin ja viedä kesävaatteita varastoon. Ja kun syksyn jälkeen tulee talvi ja mä edelleenkin vihaan sitä. Mutta nyt mä jatkan jutustelua ja tyttöjen iltaa Ellin kanssa. Seuraavassa postauksessa saattekin nähdä ja kuulla tunnelmia mökiltä!
Upeita kuvia! :)
VastaaPoistaelamanikuvina.blogspot.fi