maanantai 20. lokakuuta 2014

Mitä mulle kuuluu?


Neule/Seppälä
Farkut/BikBok
Kengät/Vans
Hattu/H&M
Huivi/Vero Moda


Niin, mitä mulle kuuluukaan? En ole kirjoittanut mitään varmaan yli kolmeen viikkoon! Nyt mä ajattelin tulla kertomaan kuluneista viikoista (lue: joissa ei ole tapahtunut juuri mitään) ja mitä mulle ylipäätään kuuluu. Päivät ovat lähinnä kuluneet koulussa. Luokallamme oli kolmen viikon ajan Slovenialaisia, joka tottakai teki koulupäivistä hieman erilaisia. Kävimme esimerkiksi eräs perjantai heidän kanssaan Helsingissä. Nyt mulla onkin syysloma, joka sisältää jo jonkin verran aktiviteettia! Huomenna lähdemme jälleen perinteiselle firman risteilylle ja torstaina olisi taas tatuointiaika.
Viime viikonloppuna vietettiin Samin 20v synttäreitä mökkitunnelmissa, josta tulen myöhemmin kertomaan lisää (kuvat kertovat!). Niiden takia oikeastaan koko viime viikkokin meni niitä suunnitellen, valmistellen ja odotellen. Siinäpä nyt varmaan onkin näiden muutamien viikkojen ainoa asia, joka on kertomisen arvoinen. Mutta mitä muhun tulee, niin mulle kuuluu oikeastaan pelkkää hyvää. Olen ihastellut syksyn kauneutta ja odotellut kauhulla talvea. Johan nuo kauniit syksyn värjäämät lehdetkin alkaa olla kaikki pudonneet ja jäljellä on vain alastomat puun oksat. Miten tää aika meneekin näin hurjaa vauhtia? Eihän tässä jouluunkaan ole kuin pari kuukautta. Kauppoihinkin on tullut jo ensimmäiset suklaakalenterit... Nyt mä alan höpötellä täysin aiheesta poikkeavia asoita!
Mulla on tänään vielä paljon siivottavaa täällä kotona, joten taidan lopettaa tän höpöttämisen ennenkuin tää teksti on täynnä ihmettelyä maailmasta ja sen menosta :D Heipsun kaikki ihanaiset!

2 kommenttia:

  1. Ois kiva lukea sun blogia useammin! Tykkään (y)

    VastaaPoista
  2. Vautsi miten upeita kuvia, olet todella upea! ♥ Hattu ja huulipuna pukee sua ihan täydellisesti:)

    http://myunstoppablelifestyle.blogspot.fi/

    VastaaPoista