Heipsun vaan kaikille jälleen kerran pitkästä aikaa! En tosiaan ole paljoa postaillut (vaihteeksi) enkä ala edes sen kummemmin selittelemään, että miksi. Ei vaan ole ollut aikaa, eikä toisekseen mitään mielenkiintoista asiaakaan. Nyt voisinkin kertoa lyhyesti kuulumisiani ja sitten pääsette katsomaan asukuvia viime sunnuntailta! Olen viime viikot käynyt pitkälti vain koulussa päivisin ja iltaisin olen ollut töissä. Jos en ole ollut töissä, olen oikeastaan vaan makoillut kotona ja yrittänyt saada kodistamme jouluisen. Vielä olisi paljon juttuja, joita pitäisi ostaa... Heh! Meillä ei ole Samin kanssa suklaakalentereita, vaan meillä on käytössä joulusukat, joihin kumpikin laittaa joka päivä jotain pientä kivaa. Se on ollut mielestäni hauska ja erilainen juttu, kun ei olla ennen tälläistä kokeiltu. Voitaisiinkin ottaa tämä joulusukka joka vuotiseksi joulukalenteriksi! Mitä itse jouluaattoon tulee, niin nyt suunnitelmamme eivät olekaan niin varmoja, kuin mitä edellisessä postauksessa mainitsin. Alkuperäinen tarkoitus oli viettää joulu ihan vaan täällä kotona, mutta nyt onkin vaihtoehtona myös mennä Kuopioon. Itse en oikeastaan haluaisi mennä jouluksi sinne, vaan menisin ennemmin uudeksi vuodeksi. Silloin meillä olisi mahdollisuus olla pidemmän aikaa siellä, sillä jouluna meidän pitäisi lähteä takaisin kotiin jo aattoiltana. Mutta tilanteet voivat muuttua vielä moneen kertaan!
Vaikken niinkään talvesta pidä, niin mä jo vähän kuitenkin toivoin, että viime viikolla satanut lumi olisi pysynyt maassa... Inhottavampaa tämä on, että ensin sataa lunta ja seuraavana päivänä onkin taas lämpöasteita ja sataa vettä ja sitten se juuri satanut lumi on jalkojen alla lotisevaa loskaa. Näyttäähän se kuiva maa ja pumpulilumi muutenkin kauniimmalta. Toivottavasti nyt kuitenkin jouluun mennessä saataisiin kunnolla lunta maahan. Sellaista, joka myös pysyisi maassa!
Mä vietän tämän viikon yksin kotona. Tai noh, oikeastaan vaan arkipäivät. Sami lähti eilen, maanantaina Kuopioon. Minäkin menen sinne sitten perjantaina perässä! Onhan viime kerrasta jo tovi vierähtänytkin. Aluksi olin sitä mieltä, että en jaksa lähteä pitkän ajomatkan vuoksi, mutta sitten ajattelin, että nyt on kuitenkin hyvä mahdollisuus lähteä sinne. Näitä hyviä mahdollisuuksia kuitenkin aika harvoin on, kun olen usein töissä viikonloppuisin. Jospa tältä reissulta saisin jopa nappastua muutaman kuvasen, jotta voisin kertoa siitä täällä! Nyt olen höpötellyt jo ihan tarpeeksi, joten eiköhän ole jo kuvien aika!
Neule/BikBok
Farkut/BikBok
Kengät/Skopunkten
Karvaliivi/Nly Trend
Hattu/H&M
Huivi/H&M
Ihania kuvia ja todella upea asukokonaisuus! Ah tuo karvaliivi, hattu ja kengät on niin ihanat ♥
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista