Mä olin viime viikonlopun Kuopiossa. Tai oikeastaan viikonloppuni venähti tiistaille asti. Viikonloppu oli oikein mukava lukuunottamatta sunnuntaista yötä ja maanantaita. Olin perjantaina joskus viiden aikaan perillä. Kävin hakemassa Samin meille isältään eikä sitten tehty enää mitään. Nukkumaankin käytiin suht aikaisin, kun kummatkin oli herännyt aamulla töihin. Lauantaina sitten olikin touhokkaampi päivä!
Sami lähti lauantai aamuna aikaisin töihin ja minä jäin nukkumaan. Itse taisin herätä joskus 11 aikaan, jos en ihan väärin muista. Tarkoitus oli lähteä kahden aikaan ihanan kummityttöni Saagan luokse. Mummini tuli sinne myös. Viikonloppu on niin kamalan lyhyt aika, että täytyy järjestää aina tapaamisia useiden ihmisten kanssa samaan paikkaan. Niin ehtii tavata monia ihmisiä! Saaga oli hieman kipeä, joten hän oli vähän känkkäränkkä ja ujoili minua. Olin ostanut hänelle syntymäpäivälahjan ja heti kun annoin sen hänelle, niin itku lakkasi. Tosin Saagaa kiinnosti enemmän se paketti kuin itse lahja! Minua oli siellä vastassa myös kolme ihanaa terrieriä, joista uusin ei ole kuin joitakin viikkoja vanha. Voi että sitä vipellystä! Tapasin myös pitkästä aikaa isotätini.
Saagan luota lähdettyäni suuntasin kohti keskustaa ja lempikahvilaani Coffee Housea. Siellä tapasin vanhan ystäväni Saran. Voi että kuinka olikaan ikävä häntä! Sara on minulle sellainen ystävä, että vaikken olisi tavannut häntä vuosiin, niin juttua lentäisi silti, eikä se olisi yhtään kummallista. Voimme puhua ihan mistä tahansa. Aikaa meillä ei kuitenkaan ollut paljoa. Tuntinen vierähtikin siis aivan liian nopeasti. Onneksi tiesin tapaavani hänet vielä illalla, tosin ei kahvin äärellä.
Kaupungista lähdin käymään kotona, jossa Sami odotteli minua. Vaihdoin vaatteet ja sitten lähdettiinkin jo takaisin kaupunkia päin, mutta tällä kertaa en lähtenyt omalla autollani. Sami meni omien ystäviensä luokse ja minä menin Annin luokse. Aloittelimme siellä ja vähän laittauduimme, tarkoitus oli siis lähteä baariin. Olisikohan kello ollut jotain 12 kun lähdimme baariin nimeltä Passion Club. Tarvitseeko sen yksityiskohtaisemmin illasta kertoakaan? Meillä oli oikein hauska ilta!
Sunnuntai meni melkeimpä vaan maaten. Kävin pikaisesti kummini tytön synttäreillä ja makoilu sai jatkua. Tehtiin itse pizzaa perheeni ja Samin kanssa. Sen jälkeen mulle tuli vähän paha olo, eikä se olo lähtenyt millään. Nukkumaan käydessä se sitten alkoi. Nimittäin oksentelu (eikä muuten johtunut krapulasta! ). Luulin sairastuneeni oksennustautiin, mutta kummallista oli se, että oksentelu kesti vain muutaman tunnin. Päätin kuitenkin, etten aio lähteä vielä maanantaina takaisin kotiin, ihan vaan varmuuden vuoksi. Sami lähti isäni kyydillä yöllä.
Maanantaina mua ei enää oksettanut, mutta olo oli kuitenkin kuumeinen. Makoilin siis koko päivän sohvalla ja katsoin leffoja. Nukkumaan kävin aika aikaisin, koska ajattelin lähteä ajoissa ajelemaan Lahteen.
Ennenkuin lähdin tiistaina, kävin ostamassa mulle ja Samille uudet kengät. Tarkoitus siis oli ostaa vaan Samille kun se pyysi, mutta satuin VAHINGOSSA huomaamaan yhdet aivan ihanat saappaat... Ne näette sitten myöhemmin! Mutta melkein onnistuneen reissun merkeissä toivotan hyvää loppu päivää ihanaiset!
awww miten söpöjä koiruuksia! :>
VastaaPoistahttp://kseniabetko.blogspot.fi/