tiistai 5. marraskuuta 2013

10 facts about me

1. Pelkään pimeää. Tämä pelko taitaa olla aika monen ongelma. Jos Sami ei ole illalla kotona kun olen käymässä nukkumaan, minun on pakko jättää eteiseen valo ja laittaa makkarin ovi raolleen. Olen varmaan katsonut ihan liikaa kauhuelokuvia.

2. Tykkään laittaa ruokaa. Joskus vuosi sitten mä en varmaan edes osannut keittää makaroonia, mut kun tutustuin Samiin, opin tekemään ruokaa ja myöskin aloin pitämään siitä. Ruoanlaitto, varsinkin Samin kanssa, on yksi lempi puuhistani.

3. Keräilen korkokenkiä. Mä olen niin hullu korkokenkä addikti, korkokenkiä ei voi koskaan olla liikaa! Sinänsä sitä voisi sanoa paheeksi, sillä useimmiten ne vain koristavat vaatekaappiani.


4. Vihaan, kun Sami pelaa aina vapaapäivänsä änäriä ja katsoo sitä öisin. Meillä ei ole kuin yksi telkkari, joten mä en edes voi katsoa mieliohjelmiani silloin, kun Sami haluaa pelata. Kun Sami ei ole öisin vieressäni, heräilen melkein tunnin välein, joten öinen änärin katselu häiritsee myös minun yöuniani.

5. Kaikkien tavaroiden täytyy olla linjassa. Esimerkiksi koulussa mun on pakko laittaa kynä, kumi, viivoitin ja penaali täydelliseen riviin, täydellisesti suoraan. Sotku minua ei haittaa niin paljoa, mutta kynttilöiden ja hyllyillä olevien koristeiden täytyy olla linjassa toistensa kanssa!

6. Rakastan sitä, miltä puhtaat petivaatteet tuntuvat. Ne ei ole sellaiset pehmeät, vaan vähän "kovemman" tuntuiset ja minusta ne tuntuvat paljon paremmalta kuin pehmeät, pari päivää jo käytössä olleet petivaatteet. Onks tää ihan outo tottumus?:D

7. Oon tosi laiska koulunkävijä. Mä en jaksaisi koskaan aamulla nousta kouluun ja olla siellä sitä 6 tuntia penkillä istuen ja kuunnellen tylsää jorinaa. Koska mä vaihdoin toisesta oppikoulusta toiseen, on se tuonut mulle vähän enemmän itsenäistä opiskelua. Tälläkin hetkellä mulla on 3 verkkokurssia ja enää kuukausi aikaa tehdä näiden kurssien tehtävät. Jos en jaksaisi millään mennä kouluun opiskelemaan, kuinka jaksaisin opiskella kotona, netissä?! Minulle alkaa tosiaan tulla kiire..


8. En ole koskaan käynyt missään laskettelukeskuksessa, saatika lasketellut. Minulla on ollut monesti mahdollisuus mennä laskettelemaan, mutta en vain ole innostunut siitä. Tai jos totta puhutaan, olen kyllä innostunut ja haluaisin kokeilla sitä, en vain ehkä ole saanut aikaiseksi mennä. Josko tänä talvena olisi jo aika mennä ja kokeilla?!

9. Tykkään katsoa kauhuelokuvia ja sellaisia elokuvia, joissa tapahtuu jotain todella ällöttävää ja raakaa. En tajua miksi haluan katsoa sellaisia elokuvia, koska sen jälkeen minua pelottaa ja en uskalla olla yhtään yksin.

10. Rakastan lapsia! En tiedä mikä minuun on mennyt parin vuoden sisällä, sillä ennen en voinut sietää lapsia. Nykyään voisin leikkiä ja pelailla koko ajan lasten kanssa. Olen niin onnellinen, että musta tehtiin Saagan, serkkuni kummi joka itseasiassa täyttää ihan pian vuoden! <3 Voikun haluaisin vauvan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti