maanantai 4. marraskuuta 2013

Rainy day

Tänään on ollut taas sellainen masentava sateinen päivä. Heräsin aamulla yhdeksän aikaan ja ajattelin polkaista pyörällä kouluun (siihen aikaan ei vielä satanut). Mulla alkoi 15 yli kymmenen ensimmäiset tunnit ja olin tasan kymmenen aikaan lähdössä ja eikös minun tuurillani ala juuri satamaan. Kerkesin siinä sateessa polkea noin 500 metriä kunnes päätin kääntyä takaisin kotiin sateen yltyessä. Seuraava bussi lähti 20 yli kymmenen, joten päätin hypätä siihen. Tässä vaiheessa olin jo ehtinyt kastua ihan kiitettävästi. Onneksi mulla sattui just olemaan sen verran hiluja, että pääsin kouluun ja koulusta vielä kotiin! Koulun jälkeen mun piti kipittää vielä käymään poliisilaitoksella passi-asioita hoitamassa. Ainiin, en ole muistanut varmaan sanoa, että lähden ensi viikon tiistaina 22h Tallinnan risteilylle! Minulla ei ole voimassaolevia henkkareita. Huomasin tuossa kolmisen viikkoa sitten, kun Anne pyysi minua näyttämään hänelle henkilökorttiani, että se on mennyt vanhaksi jo yli vuosi sitten... Hups! Eli siis passi on muutenkin tällä hetkellä ajankohtainen. No siinä sitten sateessa tepastelin puhelimen navigaattorin kanssa koulultani Lahden poliisilaitokselle, kun enhän mä vielä osaa joka paikkaan liikkua ilman ohjeita. Löysin kuin löysinkin sinne, pistin paperin postilaatikkoon ja lähdin kiireellä bussipysäkille. Päätä särki ja oli kylmä, halusin vaan äkkiä kotiin, juoda kupin kahvia ja vetäytyä syvälle viltin alle.

 
Heti kotiin päästyäni pistin kahvinkeittimen porisemaan ja vetäsin ylleni rennot lökikset ja ison hupparin. Välipalaksi mä nautin raejuustoo ja tonnikalaa. Nam! Sit mä hyppäsin sohvalle ja telkusta tuli just sopivasti yks mun lemppari ohjelmista, Teen mom 2.
 
Kaikkien pitäis tietää, että mä vihaan talvea, mut nyt mä toivon että se alkais jo pikkuhiljaa tulla, mä alan nimittäin kyllästyä tähän inhottavaan sateiseen säähän. Ei voi mennä ulos ja masentaa vaan, kun on niin märkää.
 


Mä en oo koskaan ollut mikään suuri kynsien hoitaja, varsinkaan lakkaaja. Nyt mä oon alkanut lakkaamaan useammin kynsiäni. Tosin mulla ei oo kynsilakanpoistoainetta, joten lakkaan aina edellisten lakkojen päälle:D Melkein joka päivä saa olla lakkaamassa, sillä aina jostain kohti kynttä lakka lähtee ja se näyttää rumalta..
 

Vihdoin ja viimein!! Mä tilasin viikko sitten nellystä itselleni ja Samilla kaikkea kivaa. Joten vaikka kuinka ulkona satoikin, oli mun pakko lähteä hakemaan tää ihana paketti heti kun sain viestin, että se on saapunut.
 
Aiaiai, tässä on sit mun uudet rakkaat!! Mä oon kyllä ihan hullu korkokenkä addikti.. Siis oikeesti, nellyssä oli niin hyvät alennukset, että pakko mun oli ostaa.. Noi harmaat oli vain 10,95 ja kummatkin kultaiset 11,95. Ei paha, eihän?! ;)
 

Tilasin myös peplum-topin ja vaaleanpunaiset farkut. Mulla ei ole yhtään peplum-paitaa, joten mä oon niin ilonen et toi sopi tosi hyvin ja on muutenkin ihanaa kangasta. Se ei purista lainkaan ja on joustavaa. Mä olen aikasemminkin tilannut farkkuja nellyltä ja oon aina ollut tyytyväinen. Nääkin näytti ihan liian pieniltä, mutta on just täydelliset jalassa. Mä tykkään erityisen paljon noista vetoketjuista sivuilla.
Tilasin Samille chinot, neuleen ja t-paidan. Chinot eivät sopineet lainkaan ja neulekin oli liian iso. Onneksi on isänpäivä tulossa, joten Sami antaa isänpäivä lahjaksi isälleen sen neuleen! T-paita sentään oli sopiva ja näytti hyvältä.
Toi nellyn paketti kyllä pelasti tän masentavan päivän kokonaan! Nyt me tehdään Samin kanssa ruoaksi riisiä ja kanaa :) Heippa! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti